Kantolan opastettu kierros - tehtaanjohtajan talossa

 

Kuvaus

Kantolan opastetulla kierroksella tutustutaan Kantolan rakennuksen vaiheisiin, arkkitehtuuriin ja historiaan. Kuulet Kantolan vaiheista osana Sunilan asuinalueen ja Sunilan tehtaan historiaa, sekä millaista tehdasyhdyskuntaa Kantolassa asuneet tehtaanjohtajat ovat vuosien saatossa johtaneet.

Opastetulla kierroksella tutustutaan talon tiloihin, ja käydään läpi niiden historiaa ja muutoksia. Kantola henkii edelleen vahvasti Alvar Aallon suunnittelua ja suunnitteluideologiaa, mutta on vuosikymmenien aikana kokenut myös muutoksia, joista osa on sittemmin palautettu lähemmäs alkuperäistä ilmettä. Alvar Aallon lisäksi talossa näkyy myös arkkitehti Bertel Gripenbergin kädenjälki, sekä nykyisiä muutoksia valvovan arkkitehti Tapani Mustosen aikana tehty restaurointityö.

Sisältö

Opastettu kierros ja talon esittely. Kierros talon sisällä.
Halutessaan, säätilanteen salliessa kierroksella voidaan kiertää myös ulkona Kantolan pihapiirissä.

Opastetun kierroksen yhteyteen ryhmille on mahdollista tilata myös kahvitarjoilu esim. pullien tai possojen kera, tai lounastarjoilu erillisen tarjouksen mukaan. Opastetun kierroksen voi myös liittää kokous- tai virkistyspäivän ohjelman yhteyteen, tai Sunilan alueen opastettuun kierrokseen. Kysy lisää!

Hyvä tietää

Kantolan rakennus ei ole esteetön. Kantolan sisätiloihin saavuttaessa noustaan muutama porras, ja rakennuksen tilat ovat kahdessa kerroksessa. Rakennuksessa ei ole hissiä. Asiakas-wc löytyy sisääntulon yhteydestä, ja on tilava, mutta ei täytä esteettömän wc-tilan vaatimuksia.

Kantolan pihalla on pysäköintitilaa noin. 8–10 autolle ja lisäksi portin ulkopuolella n. 7–8 autolle. Kantolaan voit saapua myös pyörällä tai kävellen, ja julkisen liikenteen pysäkki on noin 200 metrin päässä Kantolasta.

Talvella pyydämme jättämään nastalliset kengät ja muut liukuesteet sisääntulon yhteyteen.

Kantolaan ei saa tuoda lemmikkejä. Avustaja- ja opaskoirat ovat tervetulleita työskennellessään.

Kantolassa saa kuvata yksityisiin tarkoituksiin. Huomioithan kuitenkin muut asiakkaat ja henkilöt kuvatessasi, etkä julkaise ketään loukkaavaa materiaalia. Näemme mielellämme vieraidemme ottamia kuvia ja videoita: Kantolan käyttämät asiasanat sosiaalisessa mediassa ovat #sunilankantola ja #aallonsunila.
Kaikki kaupalliseen- tai markkinointitarkoitukseen Kantolassa kuvatut materiaalit tulee sopia etukäteen ja informoida varausta tehdessä. Kantola myöntää luvan aina tapauskohtaisesti.

Saatavuus

Ympäri vuoden.

Ryhmät vain ennakkovarauksella, ja talon muun varaustilanteen mukaan.
Avoimet kierrokset julkaistaan etukäteen Kantolan verkkosivuilla ja Facebookissa.

Varaa viimeistään

Opastettujen kierrosten varaukset tehtävä viimeistään 2 arkipäivää ennen kierrosta.
Kierrokset lisäpalveluilla (esim. lounas) vähintään viikkoa ennen.

Kesto

Kierrokseen talossa on hyvä varata aikaa vähintään 30-45 min.

Kysymykset ja kommentit kierroksen aikana ovat tervetulleita, ja voivat vaikuttaa kierroksen lopulliseen kestoon.

Osallistujamäärä

Ryhmäopastusten maksimimäärä 20 henkilöä.
Pyydä erillinen tarjous poikkeavista/suuremmista ryhmistä.

Kielet

Opastettu kierros saatavilla tällä hetkellä suomeksi.

Englannin- ja ruotsinkieliset talon esittelyt ovat myös mahdollisia varaustilanteen mukaan, mutta eivät vielä samassa laajuudessaan kuin suomeksi, kysy erikseen tarjousta.

Hinta

  • Ryhmäopastukset 70 € + sisäänpääsymaksu 5 €/hlö

  • Muiden palveluiden yhteydessä, kysy tarjous

  • opastuksen hinta sis. alv 24 % ja sisäänpääsymaksu sis. alv. 10 %

Varaukset ja tiedustelut

info @ sunilakantola.fi
+358 44 244 7702
Katso myös varauskalenterin tilanne: linkki varauskalenteriin.

Vastuullisuus ja inklusiivisuus

Kantolan toiminnassa haluamme vaalia ja ylläpitää Kantolan ja Sunilan alueen arkkitehtuurisesti merkittävää kulttuuriympäristöä ja sen osaa Kymenlaakson ja Suomen metsäteollisuuden historiassa. Lisäksi haluamme tukea ja edistää paikallista yhteistyötä ja paikallisia elinkeinoja.

Kantolaan ovat tervetulleita kaikki taustasta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai elämäntilanteesta riippumatta. Haluamme tarjota turvallisen ympäristön jokaiselle vieraalle, yhteistyökumppanille, sekä henkilökunnalle.